Kuntouttava työtoiminta

Turun Seudun TST ry:n kuntouttava työtoiminta muodostuu yksilöllisestä ohjaamisesta sekä ryhmissä tapahtuvasta toiminnasta.

 

Kuntouttava ryhmätoiminta

Ryhmäkuntouttavan_kuvaRyhmä kokoontuu kahtena päivänä viikossa: tiistaisin ja torstaisin klo 9.00 – 13.00. Päivä alkaa aamiaisella, joka tarjoillaan yhdistyksen ruokaravintola KasarmiTallissa. Lounas nautitaan yleensä samoissa tiloissa. Valittavissa on keitto tai muu lämmin ateria.

Kerran viikossa vieraillaan eri kohteissa: tutustumme esimerkiksi oppilaitoksiin ja niiden koulutustarjontaan, eri viranomaistahoihin kuten Kelaan, sosiaalitoimistoon, työympäristöihin ja lähiseudun palveluihin sekä kulttuuri- ja virkistystoimintaan. Selvitämme, missä työpaikat sijaitsevat, miten niihin kuljetaan ja mitä töitä niissä tehdään. Seuraamme paikan päällä työn tekoa ja mahdollisuuksien mukaan kokeilemme osallistumista siihen.

Toinen kerta viikossa käytetään TST ry:n toimintaan tutustumiseen. Perehdymme jäsentoimintaan ja kokouskäytäntöihin. ATK-luokassa on mahdollisuus saada opastusta työnhaun asiakirjojen laadinnassa sekä työvoimapalvelujen verkkoasioinnissa. Monitoimitilassa voi osallistua ohjattuun liikuntaan tai käyttää omatoimisesti kuntosalilaitteita. Helppotekoisia ja terveellisiä aterioita valmistetaan yhdessä. Käytössä ovat myös yhdistyksen pikkubussi ja moottoripurjehtija Anna Duuni, jolla tehdään retkiä saaristoon. Saunamökki Naantalin Rymättylässä soveltuu retkipäivien virkistys- ja koulutuskäyttöön.

Yksilöllinen kuntouttava työtoiminta

Turun Seudun TST ry järjestää yksilöllistä kuntouttavaa työtoimintaa yhdistyksen toimintakeskuksessa Kanslerintie 19:ssä ja TST ry:n askartelupajassa Rieskalähteentie 74:ssä.

Työtehtävät pystytään sopimaan kunkin asiakkaan toivomusten, osaamisen ja tarpeiden mukaan aktivointisuunnitelman tavoitteiden mukaisesti. Työtehtäviä on muun muassa asiakaspalvelussa yhdistyksen infossa ja tekstiilimyymälässä, atk-tehtävissä esimerkiksi mikrotuessa, opetuksessa tai nettiavustajana, liikunnanohjaajana, keittiössä, verstaalla ja tekstiilien kierrätyksessä. Työtehtävää voi myös vaihtaa. Voit päästä tutustumaan itsellesi kokonaan uuteen alaan.

Toimintapäiviä on viikossa 2–4. Niiden määrää ja yhden päivän kestoa muutetaan joustavasti juuri tarpeidesi mukaan. Tukenasi ovat työnohjaajat tai työvalmentajat. Lähiohjaaja vastaa kuntouttavan työtoiminnan yleisestä ohjauksesta.

Kanslerintien toimintakeskuksessa saat aamiaisen ja lounaan, Rieskalähteentiellä lounaan.
Työtoiminnan rinnalla on mahdollisuus suorittaa TST:n järjestämänä ja kustantamana esimerkiksi ATK-ajokortti, Hygieniapassi tai Työturvallisuuskortti.

Tavoitteena on, että kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat siirtyvät esimerkiksi työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin, palkkatukityöhön, työkokeiluun, koulutuksiin tai avoimille työmarkkinoille.

Myytäviä tuotteita:

Kuntouttavan työn tuotteita on myytävänä Kanslerintiellä.

Puutavaralahjoitukset: Mäkilän Saha.

Hinnasto

Retrosisustuslaatikot 10 €

Isot laatikot 7 €

Pienet laatikot 5 €

Pyöreät valkoiset kukkatelineet 10 €

Isot linnunpöntöt 10 €

Pienet linnunpöntöt 5  €

Ruskea kukkalaatikko 12  €

Vastaanotamme tilauksia myös omilla mitoilla!

Maksu Infoa vastapäätä olevaan KASSAAN! Kiitos.

Lisätietoja:

Pia Rae, vastaava lähiohjaaja/pajaohjaaja
puh. 040 628 2503 / pia (piste) rae (ät) tstry.com

Hannu Isotalo, lähiohjaaja
puh. 044 700 7435 / hannu (piste) isotalo (ät) tstry.com

Susanna Ylitalo, lähiohjaaja/pajaohjaaja
puh. 040 621 1874 / susanna (piste) ylitalo (ät) tstry.com