Midas

VaskaajatTST ry on hankkinut kullanhuuhdonta-alueen Lapista. Se sijaitsee Kutturan kylästä  4 km:n  päässä Kyläjoen varrella. Alue on kooltaan 4 hehtaaria. Se on luonnonkaunista aitoa Hammastunturin erämaa-aluetta. Kun TST ry oli hankkinut valtausalueen, perustettiin sitä hoitamaan ja sinne matkoja järjestämään kultavaltauskerho Midas.

Midas oli kreikkalaisessa tarustossa kuningas, joka sai Dionysokselta pyytää mitä halusi. Hän toivoi, että kaikki, mihin koskisi, muuttuisi kullaksi ja oli tämän vuoksi kuolla nälkään.

Kerho on alusta asti kokoontunut noin kerran kuukaudessa suunnittelemaan alueen ja toiminnan vaatimia kehitystarpeita ja valtausmatkoja.

Toiminnan rahoitus perustuu Turun Seudun TST ry:n toiminta-avustukseen ja talkoilla hankittuun lisärahaan. Ensimmäisiä hankintoja olivat telttasauna ja itse kaivuutoiminnassa välttämättömät varusteet. Niitä olivat polttomoottori-käyttöinen vesipumppu letkuineen; huuhdontakouru ja kaivuuvälineet. Myös vaskooleja on. Polttopuun tekoon ja pieneen korjaustoimintaan useita työkaluja.  Alueelle on hankittu myös kaksi pressutallia lähinnä kuivausuojaksi ja ruokailutilaksi sekä kota nuotion ympärille.

Majoitus alueella tapahtuu omassa teltassa omin varustein. Osallistujat valitsevat telttapaikan kullanhuuhdonta-alueelta haluamastaan paikasta. Keitto- ja ruokailuvälineita sekä ruokatarvikkeita on syytä ottaa riittävästi mukaan, sillä muonien kokkaus tapahtuu itse valmistaen. Trangia-keitin on hyväksihavaittu apuväline. Kodassa voi nuotiolla nokistaa makkaraa ja keittää kahvia nokipannulla, joka löytyy valtaukselta. Myös muurinpohjapannulla voi käristää jotain tai paistaa esim. räiskäleitä. Sauna on  lämmin lähes joka ilta. Siitä saadaan lämmintä vettä niin astioiden kuin itsensäkin pesemiseen. Kyläjokeen voi mennä kastautumaan, mutta virta saattaa olla ajoittain niin vuolas, että on pideltävä kiinni rannasta, ettei joutuisi virran viemäksi.

Midas on tehnyt vuosittain yleensä kaksi noin viikon matkaa kullanhuuhdonta-alueelle. Matkat on voitu tehdä talon pikkubussilla. Nykyisin suurin osa käytettävissä olevista varoista kuluu matkakustannuksiin. Koska matkaan menee yli 12 tuntia suuntaansa, on useimmiten yövytty matkalla. Muuten leiriytyminen väsyneenä on liian raskasta. Kaivuuta kukin voi harrastaa halujensa ja voimiensa mukaan. Sitä on tehty useasta eri kuopasta. Hakulla,  rautakangella ja lapiolla kaivetaan maata, joka ämpärillä kannetaan kouruun, rännitettäväksi, jolloin kulta jää rihloihin vaskaamista varten.

Luonnossa kulkemiseen on oivat mahdollisuudet. Kyläjokivartta on 1,8 kilometriä Ivalojoen liittymäkohtaan, jossa on päivätupa. Ivalojoessa voi luvalla kalastaa ja aluetta ympäröiviltä soilta löytyy myös lakkaa.

Kerho on osallistunut vuosittain Tankavaaran kullahuuhdonnan SM-kisatalkoisiin. Olemme toimineet järjestysmiehinä ja muissa tehtävissä.  Tämäkin vaatii vajaan viikon läsnäolon.

 

Katso kuvia Midaksen kultavaltaukselta  TÄÄLTÄ!